Itä-Suomen Liikkuva koulu seminaari 26.9.2018 Joensuu

3.9.2018


Seminaari on suunnattu lasten ja nuorten koulupäivän ja arjen fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä kiinnostuneille tahoille.

Tavoitteena on tarjota työkaluja arjen koulutyön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Liikkuva koulu –ohjelman kehittämisavustusta lukuvuodelle 2018-2019 saaneiden hankkeiden toivotaan erityisesti osallistuvan seminaariin. 


Seminaarin teemat ovat monipuoliset: Liikkuva koulu – ohjelman ajankohtaiset asiat, toiminnallinen oppiminen, yhteisopettajuus, mindfulness sekä erilaiset muut pajat. Päivä koostuu kaikille yhteisestä aloitusluennosta, jonka jälkeen hajaannutaan työpajoihin oman valinnan mukaan. Työpajat järjestetään Tiedepuistossa ja sen lähiympäristössä. Ilmoittautumisen yhteydessä valittavana on kolme työpajaa ja työpajat kestävät 60 minuuttia. Tästä poikkeuksena on yhteisopettajuus -työpaja, jonka kesto on 120 minuuttia. Yhteisopettajuus-pajan valitsevat pystyvät osallistumaan päivän aikana vain kahteen työpajaan.


Seminaarin järjestävät yhdessä Itä-Suomen aluehallintovirasto, Etelä-Savon Liikunta ry, Pohjois-Karjalan Liikunta ry ja Pohjois-Savon Liikunta ry. Koulutus on maksuton, osallistujat vastaavat itse ruokailu- ja matkakustannuksista.
 
Aika:   26.9.2018 klo 10 – 15.30
Paikka:   Joensuun Tiedepuisto, Länsikatu 15, 80110 Joensuu
 
Ilmoittautumiset seminaariin: Mukaan mahtuu 130 ensiksi ilmoittautunutta.  Ilmoittautumiset 12.9.2018 mennessä sähköisesti: 
 
https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/3aef8dca-b1f44c1f-abc9-45446fd6440a?displayId=Fin1564724 
 

Lisätietoja: Lauriina Aninko, suunnittelija, lauriina.aninko@avi.fi  p. 050 312 8880  
 
Pohjois-Savon Liikunta ry ja Etelä-Savon liikunta ry järjestävät seminaariin yhteiskuljetukset alueeltaan. Ilmoittautumiset: Pohjois-Savon liikunta ry Anne Kekäläinen, anne.kekalainen@pohjois-savonliikunta.fi p. 0505605437, Etelä-Savon liikunta, https://www.esliikunta.fi/koulutus/ilmoittaudu-bussikuljetukseen-li/
 
ISAVI/2/05.12.01/2018 2
 
 
 
 
Itä-Suomen liikkuva koulu -seminaari 26.9.2018
 
Ohjelma
 
9:30  Ilmoittautuminen ja kahvi  Tiedepuiston aula (1 rakennus)
 
10:00 Avaus ja luento: Koulun muutos. Ops tuli ja meni. Muuttuiko mikään?  Maarit Korhonen, luokanopettaja ja tietokirjailija (Louhela-sali, 1 rakennus)
 
11:00 Työpaja 1
 
12:00 Lounas (omakustanteinen)  Tiedepuiston ravintolat Louhi (1 rakennus) & Puisto (3A rakennus)
 
13:00 Työpaja 2
 
14:15 Työpaja 3
 
15:15 Iltapäiväkahvit Tiedepuiston aula (1 rakennus)
 
Hyvää kotimatkaa!

Työpajat: Työpajoista valitaan kolme ilmoittautumisen yhteydessä. Tästä poikkeuksena on yhteisopettajuus -työpaja, jonka kesto on 120 minuuttia. Ne, jotka valitsevat yhteisopettajuus -työpajan pystyvät osallistumaan vain kahteen työpajaan.
 
1. Rennosti! - jooga- ja mindfulnessharjoitteet kouluissa: Lasten jooga- ja mindfulnessharjoitteet tuovat arkeen rentoutta ja rauhaa sekä tukevat mm. lapsen itsetuntemusta ja tunnetaitoja. Harjoitteiden kautta kehonhahmotus kehittyy ja lapsi saa tukea rauhoittumisen taitoihin. Skillilataamo.fi sisältää Rennosti! -korttisetin lisäksi monipuolisen materiaalipankin motoristen taitojen harjoitteluun. Kouluttajana Kaisa Peltonen
 
2. Toiminnallisuus tavaksi: Työpajassa käydään lävitse toiminnallisen oppimisen hyviä käytänteitä sekä jaetaan ideoita ja vinkkejä oppitunneille. Kouluttajana Tintti Karvonen
 
3. Monikertoja ja kertolaskuja Varga-Neményi-menetelmällä: Varga-Neményi-menetelmä on ajattelun taitoja kehittävä unkarilainen matematiikan opetusmenetelmä. Varga-Neményimenetelmässä uusien asioiden opiskelu aloitetaan toiminnallisesti itse leikkien ja kokeillen, lasten oivallusten myötä edetään konkreettisesta toiminnasta kohti abstraktiota. Pajassa pääset tutustumaan Varga-Neményi-menetelmään ja kertolaskujen opiskeluun menetelmän mukaisesti itse tehden ja kokien. Kouluttajana Anniina Hakkarainen, Varga-Neményi-kouluttaja
 
4. Aivot liikkeelle:  Miksi liikunnallistaa opetusta? Miten liikunnan lisääminen oppitunnille ja kehon käyttö vaikuttaa viimeisimmän tutkimustiedon mukaan aivoihin ja oppimiseen? Luennoinnin ja keskustelun lomassa kokeillaan liikunnallistamisvinkkejä, joita voi käyttää minkä tahansa aineen oppitunnilla. Kouluttajana Hannu Moilanen

5. Liikkuvaa oppimista Quizletillä Tutustutaan mobiiliradan ja yhteistoiminnallisen pelaamisen kautta Quizlet pelialustan mahdollisuuksiin. Quizlet on sana- tai vastinpareihin perustuva pelialusta, jonne voi luoda omia “study settejä”. Seteistä Quizlet luo nopeasti erilaisia harjoituspelejä tai kokeen. Kouluttajana Anna Haapalainen, Liikunnan ja terveystiedon opettaja (yläkoulu, lukio), Mikkelin kaupungin tvt-tutor ja ESLi: n liikkuva koulu mentori. Osallistujan varustus: Älypuhelin tai tabletti, jossa on QR-koodin lukija. Osa mobiililaitteista avaa QR-koodin kameratoiminnon kautta, osaan koodin lukija pitää ladata erikseen (laita hakusanaksi qr reader sovelluskaupassa).

6. Päästä irti pulpetista:  Liikunnan merkitys ja kokemuksellisuus oppimisen tukemisessa ja tiedon soveltaminen koulupäivässä. Liikkumisen ja yhteisopettajuuden mahdollisuudet avoimessa ja moniaistillisessa oppimisympäristössä. Tutkimustietoa ja tutustumista Joensuun normaalikoulun uuteen oppimistilaan. Kouluttajina Päivi Ruotsalainen ja Ulla Sten Huomio! Paja kestää 120 minuuttia. Mikäli valitset tämän pajan, pystyt osallistumaan tämän lisäksi vain yhteen pajaan. 

7. Toiminnallinen oppiminen:  Mitä toiminnallisuus voikaan tarkoittaa oppitunneilla käytännössä? Tule testaamaan - luvassa on toiminnallinen työpaja, jossa kokeillaan erilaisia matalan kynnyksen harjoituksia. Vaikka pajan vetäjä on itse äidinkielen ja kirjallisuuden sekä ilmaisutaidon opettaja, pajassa tehtävät harjoitukset soveltuvat myös muihin oppiaineisiin. Yläkoulun aineenopettaja sekä kasvatustieteen jatkoopiskelija Sanni Swahn esittelee ja kertoo kokemuksistaan äidinkielen ja kirjallisuuden tuntien toiminnallistamisesta sekä esittelee käytänteitä, joilla Minna Canthin koulu Kuopiossa on lähtenyt hakemaan toiminnallisempaa työskentelykulttuuria. 
 
8. Pyöräilytyöpaja: Työpajassa tutkitaan koululaisten pyöräilyn esteitä ja edellytyksiä. Miksi koululaiset pyöräilevät/eivät pyöräile? Mitä kouluissa voidaan tehdä? Miten kaupunki/kunta voi tukea koululaisten pyöräilyä? Miten koululaisten pyöräilyolosuhteisiin voi vaikuttaa? Työpajassa työstetään yhdessä ja ratkaisukeskeisesti keinoja lisätä koululaisten pyöräilyä koulumatkoilla ja koulupäivän aikana. Osa pajasta toteutetaan ulkona ns. liikennekävelyn muodossa. Työpajan vetää kehittämispäällikkö (VTM) Sanna Ojajärvi Pyöräilykuntien verkostosta.
 
9. Draivia koulupäivään:
Koulujen liikuntatunneille suunnattu Draivia kouluun! -ohjelma vastaa uuden opetussuunnitelman tarpeisiin ja tuo golfin ”lasten näköisenä” ja turvallisena liikuntatunneille Liikuntasalissa tai koulun pihalla toteutettavat Draivia kouluun! -liikuntatunnit tuovat oppitunneille lisää hauskuutta, oppia golfista ja paljon liikettä motoristen perustaitojen, havaintomotoristen taitojen ja fyysisten ominaisuuksien opetteluun. Kouluttajina Jere Ronkainen ja Roope Mikkonen
 
 
 
Tervetuloa mukaan seminaariin!