Liity PSL:n jäseneksi
Palaute
Sivustokartta
Materiaalisalkku
Pohjois-Savon Urheilu
Pohjois-Savon Yleisurheilu
Artikkeliarkisto
LIKE-hanke
 Palkitut 2005 -2006

Aiempina vuosina Pohjola-palkintoa vastaava tunnustus oli Wihuripalkinto!

Vuonna 2006 Wihuri palkitsi yhdessä SLU:n kanssa ansiokkaita liikunta- ja urheiluseuroja. Tänä vuonna 10 000 euron suuruisen Wihuri-pääpalkinnon Hyvälle Seuralle sai espoolainen voimisteluseura Olarin Voimistelijat ry (OVO). Muut 21 palkittua seuraa saivat kukin 1 000 euron palkinnot, joten palkintojen kokonaisarvo kipuaa 32 000 euroon. Wihuri-palkinnot urheiluseuroille jaettiin nyt ensimmäisen kerran Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. 6-7.10.2006 pidetyt Hyvä Seura päivät kokosivat Vierumäelle 300 urheilunystävää. Pohjois-Savon maakunnallisen palkinnon sai Kiuruveden Voimistelijat.

Kiuruveden Voimistelijat ry

MONESSA MUKANA

Kiuruveden Voimistelijoiden vahvan toiminnan juuret ovat lähtöisin 1940-luvulta, jolloin seura toimi paikkakunnan yleisseuran jaostona. Tänään seura ja sen päättäjät elävät ajan hengessä kehittämällä koko ajan uusia toimintoja useiden eri tahojen kanssa. Säpinää on voimisteluseurojen perinteitä noudattaen vauvasta muoriin ja vaariin.

KiVo toimii priimusmoottorina erilaisissa hankkeissa tekemällä yhteistyötä kaupungin liikunta- ja nuorisotoimen, koulutoimen ja perusturvan kanssa. Seura on mukana Ylä-Savon yhdeksän kunnan yhteisessä ravitsemushankkeessa yhtenä aktiivisena toimijana. Kiuruveden Voimistelijat osallistui lähes 90 hengen voimin SunSvoli -tapahtumaan Tampereella. Seura sai Nuoren Suomen Sinetin jo ensimmäisten joukossa 90-luvulla ja on edelleen sinettiseura. Kansainvälisyyttä on haettu matkoilta Gymnaestradoihin mm. Saksaan, Hollantiin ja Ruotsiin.

” Kauden toiminta lähti liikkeelle tuttuun tapaan Yöjuoksulla ( 17. kerta ) ja samaan aikaan järjestimme yrittäjien ja kaupungin kanssa liikunta- ja terveysmessut. Kävijöitä oli 3000 henkeä, joka on mahtava saavutus Kiuruveden kokoiselle paikkakunnalle. Syyskausi on pyörähtänyt liikkeelle mukavasti ja uusina ryhminä aloittivat vauvajumppalaiset, perheliikunta ja kolme Pilates –ryhmää. ”,  kertoi puheenjohtaja Anja Huuskonen.

Kiuruveden Voimistelijoiden kotisivuille. 

 Wihuri - palkinto Hyvälle Seuralle 2006 (1):

  • Olarin Voimistelijat ry

Muut valtakunnalliset Wihuri-palkinnot Hyville Seuroille (5):

  • HoNsU ry juniorit
  • Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry
  • Oulun Ratsastajat ry
  • Pyhäselän Urheilijat ry
  • VG-62 ry

Maakunnalliset Wihuri-palkinnot Hyville Seuroille (16)

  • Haukiputaan Heitto ry
  • Helsingin Miekkailijat - Helsingfors Fäktare HFM ry
  • Joen Yawara ry
  • Kajaanin Palloilijat ry
  • Kangasalan Urheilijat KU – 68 ry
  • Keuruun Pallo ry
  • Kotkan Ratsastajat ry
  • Kiuruveden Voimistelijat ry 
  • Lahden Uimaseura ry
  • Mäntyharjun Virkistys ry
  • Pyhäjärven Naisvoimistelijat ry
  • S-Kiekko Juniorit ry
  • Porin Judoseura Fudoshin ry
  • Savukosken Kuohu ry
  • Uus - Lavolan Peli-Pojat ry.
  • Turun Weikot ry

Wihuri-palkinnon saaneista liikunta- ja urheiluseuroista on haettavissa julkaisu PDF-muotoisena SLU:n sivuilta tästä ja http://www.wihuri.com/.

Hyvä Seura päivien tunnelmiin pääset tutustumaan täältä.

Wihuri Oy on teollisuutta ja kauppaa harjoittava kansainvälinen suomalainen monialayritys. Wihuri-konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli noin 1,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 4 600. http://www.wihuri.fi/.

Lähde: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 14/06, http://www.slu.fi/. 

Vuonan 2005

Wihuri palkitsee yhdessä SLU:n kanssa ansiokkaita liikunta- ja urheiluseuroja. Tänä vuonna 10 000 euron suuruisen pääpalkinnon saa juniorijalkapalloseura FC Reipas Lahdesta. Muut 22 palkittua seuraa saavat 1 000 euron palkinnot, joten palkintojen kokonaisarvo kipuaa 32 000 euroon.

Pohjois-Savon maakunnallinen Wihuri palkinto luovutettiin Puijo Wolley Junioreille.

Yhdessä pienestä isoksi


"Pienestä pitäen yhteistyöllä tavoitteita kohti"

Puijo Wolley Juniorit on nimensä mukaan lentopallon junioritoimintaan erikoistunut kuopiolaisseura. Seura on perustettu v. 1997 ja toiminut aluksi nimellä KuPS Wolley Juniorit.

Nuoresta iästään huolimatta seura on ehtinyt olla mukana monessa. Seura on järjestänyt yhdessä Lentopalloliiton kanssa Kuopiossa suuria kansainvälisiä turnauksia, joissa vapaaehtoisia toimijoita on ollut mukana jopa 300. Tämä on oiva esimerkki talkootyöhön innostamisesta ja henkilöiden rekrytoinnista.

Suomen Lentopalloliitto valitsi Puijo Wolley Juniorit  ” Yhteiset pallot ” –kehittämishankkeeseen v. 2003. Seuran toimintaa on uudistettu rohkeasti. Ohjelmassa on ollut useita vuosia monipuolinen liikuntaleikkikoulu 3-4-ja 5-6-vuotiaille. Seura tarjoaa jokaiselle ikäluokalle niin tytöissä kuin pojissa harrastusmahdollisuuden.  Tulevalla kaudella pelaa 11 joukkuetta eri sarjoissa.

Viime kauden laadukkaasta ohjaus- ja valmennustyöstä kertoo sekin, että viidestä SM-sarjaa pelaavasta joukkueesta peräti neljä raivasi tiensä SM-finaaleihin. Parhaasta sijoituksesta vastasi  A-tytöt ottamalla pronssia. Supersarjassa pelanneet C-pojat toivat hopeaa. Kauden kruunasi naisten II-sarjaa pelanneiden tyttöjen nousu naisten ykkössarjaan. Power Cupiin seurasta osallistui yhdeksän joukkuetta.

Liikunnan ja pallottelun taitoja sekä yhdessä tekemisen alkeita opetellaan 26:ssa eri liikuntarupeamassa viikon aikana. Seura on laatinut yhteiset pelisäännöt ja joukkueet tekevät myös omat pelisääntönsä 22 valmentajan ja ohjaajan johdolla. Puijo Wolley Juniorit käynnisti syksyllä 2004 kehittämishankkeen, jolla  tähdätään sinettiseuraksi v. 2006.

Seuran talous on hyvässä kunnossa. Maksut pystytään hoitamaan ajallaan. Merkittävä rahoituskeino Puijo Wolley Junioreille on ollut mm. Lumilyhty-arpajaiset. Viime vuonna seura myi lähes 2000 arpaa ja tänä vuonna on suunnitelmissa myydä vielä enemmän. Seuran budjetti on 100 000 euroa.

Seuran lisenssimäärä on 123, joista tuomarilisenssejä on 19. Seuran säännöt ajanmukaistettiin v. 2004. Puijo Wolley Junioreissa mennään uuden puheenjohtajan Jouni Tarvaisen johdolla vauhdilla eteenpäin mottona: ” Pienestä pitäen yhteistyöllä tavoitteita kohti ”.

Seuran sivut:  www.puijowolleyjr.sporttisaitti.com/

Vuoden 2005 Wihurin Hyvä Seura palkinnot:

Wihuri - pääpalkinto:

  • FC Reipas ry, Lahti

Valtakunnalliset Wihuri-palkinnot:

  • Imatran Urheilijat ry, Imatra
  • JYP HT Juniorit ry, Jyväskylä
  • KOOVEE ry, Tampere
  • Porin Naisvoimistelijat ry, Pori
  • Paltamon Urheilijat ry, Paltamo

Maakunnalliset Wihuri-palkinnot:

  • Borgå Akilles/Porvoon Akilles rf
  • Pesä Ysit ry
  • Mikkelin Kilpa-Veikot ry
  • Mäntsälän Urheilijat ry
  • A-Volley ry
  • Kajaanin Hiihtäjät ry
  • Kalajoen Naisvoimistelijat ry
  • Huhtasuon Hiihto ry
  • Kouvot ry
  • Ounasvaaran Hiihtoseura ry
  • Loimaan Korikonkarit ry
  • Nakkilan Vire ry
  • Kauhajoen Karhu ry
  • Nunnanlahden Viesti ry
  • Oulun Naisvoimistelijat ry
  • Puijo Wolley Juniorit ry
  • Lahden Purjehdusseura ry

Lisätietoja/lähde: http://www.slu.fi/


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2007 Pohjois-Savon Liikunta
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio