Jäsenhuone|Työhuone

Seuratoiminta

Pohjois-Savon Liikunnan yksi keskeinen tehtävä on olla mukana tukemassa urheiluseurojen toimintaa. Seuratoimintamme on Hyvä Seura -toimintaa. Suomalainen liikunta ja urheilu on hyvin monessa seurassa vapaaehtoistoimijoiden varassa, vaikkakin palkattujen osuus toimijoista on kasvanut vuosi vuodelta. Tavoitteenamme on olla mukana lisäämässä liikunta- ja urheiluseuroissa toimivien ihmisten osaamista ja innostamista, tarjota seuroille niiden omista tarpeista lähteviä koulutuksia, verkostotapaamisia, konsultointeja, räätälöityjä tilauskoulutuksia, seuratapaamisia ja seminaareja.

Ole yhteydessä seurakehittäjään, tehdään yhdessä seurastanne hyvä paikka olla ja toimia, paikka jossa saa tehdä ja vaikuttaa, paikka jossa lasten ja nuorten on hyvä liikkua ja urheilla, paikka jossa aikuisille on mielekästä harrastetoimintaa joko toimia ja olla mukana seuratoiminnassa tai liikkua oman kunnon puolesta!

Niina Markkanen
Seurakehittäjä, Pohjois-Savon Liikunta ry
017-3698 610, 050-322 3971
niina.markkanen@pohjois-savonliikunta.fi