Gramex ja Teosto
Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä
Sopimus kattaa noin 9 000 liikunta- ja urheiluseuraa sekä kaikki SLU:n varsinaiset jäsenjärjestöt. Musiikin julkinen esittäminen järjestäytyneen liikuntatoiminnan osalta on vapaata. Sopimukset ovat voimassa 31.12.2012 asti.
Sopimukset keskeiset kohdat
1. Liikunta- ja urheiluseurat voivat vapaasti sopimuksen puitteissa esittää musiikkia eri urheilutilaisuuksissa ja -tapahtumissa sekä liikuntatunneilla.
2. Sopimus kattaa tapahtumat joiden osallistuja- tai katsojamäärä on alle 15 000.
3. Sopimukseen ei kuulu elinkeinotoiminnan yhteydessä tapahtuva musiikin esittäminen.
4. Sopimuksen edellytyksenä on, että tapahtuman, toiminnan tai tilaisuuden järjestäjä on SLU:n lajiliitto, seura tai joukkue.
Vuoden 2009 alusta alkaen sopimus muuttui tallentamisen osalta. Ennen joillakin lajiliitoilla oli muutaman tallenteen tallennusoikeus. Uudessa sopimuksessa sitä ei enää ole. Jatkossa kaikesta tallentamisesta pitää sopia erikseen Teoston ja Gramexin kanssa. Gramex mm. tarjoaa kätevää netin kautta hoidettavaa ohjaajakohtaista tallentamissopimusta. Lisätietoja tästä.
Sopimusten numerot
Tapahtuman järjestäjä tarvitsee sopimusnumeroita mahdollisia selvityksiä varten.
Teosto-sopimuksen numero on 125 21991.
Gramex-sopimuksen numero on LII040.
Lisätietoja: Rainer Anttila.