Vuoden 2019 Seuratuen päätökset ovat tulleet

29.4.2019

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,7 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea.

 

Seuratukea myönnettiin valtakunnallisesti yhteensä 395 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 258 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 137. Avustukset kohdistuvat 114 eri kuntaan.

Pohjois-Savon alueella tukea sai 16 seuraa ja tukisumma oli yhteensä 152 000 euroa.

Ministeriön sivuilta löytyy lisätietoa sekä luettelo kaikista tuen saajista kohdasta Myönnetyt avustukset.