Uutiset

OKM, seuratuki 2022: Liikunta- ja urheiluseuroille 4,6 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen
20.4.2022
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 4 615 200 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään erityisesti matalan…

Pohjois-Savon Liikunta ry:n kevätkokous 26.4.2022
11.4.2022
Pohjois-Savon Liikunta ry:n kevätkokous pidetään tiistaina 26.4.2022 klo 18.00 alkaen Original Sokos Hotel Puijonsarvessa Kuopiossa (Minna Canthin katu 16). Kokoukseen voi osallistua myös…

Viuh ja Vauh välituntiliikunnan kampanja alakouluille
8.4.2022
Otetaan yhdessä lentävä lähtö kevääseen ! Välitunti on liikkumisen ilon parasta aikaa ja VIUH & VAUH tuo lisää liikettä kouluihin. Siksi kaikki alakoulun luokat ja lapset ympäri Suomen ovat kutsuttu…
.jpg)
Apuvälineitä kiusaamistilanteiden kohtaamiseen ja hoitamiseen
6.4.2022
Pohjois-Savon kiusaamisen ehkäisyn työryhmä haastaa harrastus- ja järjestötoimijat mukaan kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen. Alla olevistä linkeistä löytyy koottuna apuvälineitä…
Punainen Kortti Rasismille -videot
1.4.2022
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista rasismin vastaista viikkoa. Fimu ry toteutti Punainen Kortti Rasismille -hankkeessa videosarjan yhteistyössä Jalkapallon pelaajayhdistyksen kanssa, mikä…
Unelmien liikuntapäivä 10.5.
16.3.2022
Koko Suomen yhteistä liikkumisen juhlapäivää, Unelmien liikuntapäivää, vietetään jälleen 10.5.! Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen päivä, johon kuka tahansa voi osallistua.…

Varkauden Urheiluseurat ry palkitsi vuoden 2021 parhaita urheilijoita
2.3.2022
Varkauden Urheiluseurat ry on ottanut uudelleen pienen katkoksen jälkeen laajaan ohjelmaansa urheilijoiden palkitsemistoiminnan. Järjestön jäsenseurojen vuoden 2021 parhaaksi urheilijaksi hallitus…

Riikinvoimahiihto 5.3.2022
22.2.2022
Keski-Savon hiihtomaraton Riikinvoimahiihto järjestetään 5.3.2022. Reitti kulkee kauniissa Pohjois-Savon maisemissa Moottoriurheilukeskus - Honkapirtti - Takasaarinen - Sorsakoski - Härkäjoki -…
.jpg)
Lentopallon puulaaki-turnaus Sonkajärvellä lauantaina 12.3 2022
18.2.2022
Kalliosuon Sisu järjestää 12.3. Sonkajärven Liikuntahallilla lentopalloturnauksen kaikenikäisille ja -tasoisille pelaajille sekä harrastajille. Pelit alkavat klo 10. Ilmoittautuminen 7.3. mennessä…

Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelutuottajajärjestöjen verkostotapaaminen 23.2.2022
16.2.2022
Palvelutuottajajärjestöjen verkostotapaaminen 23.2. klo 9:00-12:00, TEAMS-alusta. Tavoite: Tarjota palveluita tuottaville tai sitä suunnitteleville pohjoissavolaisille järjestöille ajankohtaista…
TYHY-toimintaa Finland Ice Marathonin yhteydessä
11.2.2022
TYHY-toimintaa ei järjestetä pe 25.2.2022 vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Lisätiedot: Tanja Tukiainen, Pohjois-Savon Liikunta ry p. 050-5718400 tanja.tukiainen@pohjois-savonliikunta.fi
Päivitetty suositus: Paluu urheiluun COVID-19-taudin jälkeen
1.2.2022
Suositukset koronavirustaudin jälkeiseen urheiluun paluuseen on päivitetty. Asiantuntijatyöryhmän laatimat suositukset korostavat asteittaista paluuta harjoitteluun. Lisätietoa www.terveurheilija.fi

Buusti360-palvelut työyhteisöille
26.1.2022
Buusti360-toimintamme tarjoaa työhyvinvointipalveluita, jotka voidaan toteuttaa paikanpäällä yrityksissä, etänä tai eri liikuntapaikoissa / kokoustiloissa. Ota yhteyttä! Hiihtokoulu Kuopiossa…

Maahanmuuttajat mukaan yhdenvertaiseen liikuntaan
19.1.2022
Kirjailija, toimittaja, juontaja ja viihdyttäjä Roman Schatz nosti esiin Mahdollisuuksien kunta -webinaarissa monta maahanmuuttajiin liittyvää illuusiota. Jo esimerkiksi maahanmuuttajat ryhmänä ei ole…
Vastuullisen valmentajan verkkokurssi tarjotaan myös jatkossa maksuttomana
14.1.2022
Olympiakomitea tarjoaa vastuullisen valmentajan verkkokurssin myös jatkossa maksuttomana. Seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla kertoo turvallisen toimintaympäristön edistämisen olevan…
Pohjois-Savon Urheilugaalan uusi ajankohta on perjantai 8.4.2022
11.1.2022
Gaalatilaisuus järjestetään Kuopion kaupunginteatterilla. Illan ohjelma alkaa klo 19 Minna-näyttämöllä, ovet teatterille aukeavat klo 18.15. Illan aikana on palkitsemistilaisuus, viihteellistä…

Lajiensa parhaat -listalla viisi nimeä Pohjois-Savosta
11.1.2022
Urheilutoimittajien liitto julisti perinteisen vuodesta 1946 lähtien tehdyn listan lajiensa parhaista suomalaisurheilijoista. Liiton valiokunta nimesi vuodelta 2021 77 eri lajien urheilijaa.…
Kannanotto aluevaaleihin
10.1.2022
Merkittävä osa suomalaisista liikkuu liian vähän. Tällä on vakavia kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia vaikutuksia. Ennen kaikkea liikkumattomuus heikentää suomalaisten elämänlaatua. Olemme…
Maksuton juoksuryhmä 16-23 -vuotiaille nuorille
5.1.2022
Rauhalahti Road Runners järjestää maksuttoman matalan kynnyksen juoksuryhmän 16 -23 -vuotiaille nuorille. Aloitustapaaminen on kylpylähotelli Rauhalahdessa 17.1.2022 klo 18.00. Lisätietoa ja…
