Lisää Liikettä hanke
Lisää liikettä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, toiselle asteelle sekä harrastusmahdollisuuksien edistämistä peruskouluissa -hanke
Lisää liikettä -hanke on Liikunnan aluejärjestöjen yhteinen valtakunnallinen hanke. Kehittämistyön päämääränä on edistää liikuntamyönteistä toimintakulttuuria sekä fyysisen aktiivisuuden suositusten toteutumista varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Paikallistasolla tuetaan toimijoita ja kuntia Liikkuvat ohjelmat -kehittämistyön eri vaiheissa. Lisäksi edistetään harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä.
Hankekausi on 1.3.2024–28.2.2025. Hanketta hallinnoi Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. Hankkeeseen olemme saaneet tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
**
Lisää liikettä varhaiskasvatukseen
Kehittämistyön päämääränä on edistää varhaiskasvatusikäisten fyysisen aktiivisuuden suosituksien toteutumista. Tavoitteena on paikallisen edistämisen keinoin saada vuosittain uusia varhaiskasvatuksen toimintayksiköitä lähtemään mukaan toimintakulttuurin muutokseen pienin askelin. Liikunnan aluejärjestöt tukevat kuntia ja varhaiskasvatuksen toimintayksiköitä kehittämistyön eri vaiheissa.
ü Fyysisen aktiivisuuden suosituksien tietoisuuden lisääminen sekä toteutumisen tukeminen
ü Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman paikallinen ja alueellinen edistäminen
ü Verkostomaisten työtapojen edistäminen alueellisesti ja paikallisesti
ü Perheiden liikkuvan elämäntavan edistäminen lisäämällä vanhempien liikuntatietoisuutta lapsen liikkumisen merkityksestä
Lisää liikettä perusopetukseen sekä harrastusmahdollisuuksien edistäminen koulupäivän yhteyteen
Kehittämistyön päämääränä on, että jokaiselle lapselle ja nuorella mahdollistuu tunti fyysistä aktiivisuutta koulupäivän aikana. Tavoitteena on vauhdittaa ja tukea Liikkuva koulu -kehittämistyötä paikallisesti. Lisäksi edistetään lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikunnalliseen harrastukseen koulupäivän yhteydessä.
ü Lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden suosituksien tietoisuuden ja toteutumisen edistäminen
ü Liikkuva koulu -kehittämistyön jatkuvuuden varmistaminen ja alueellinen verkostotyö
ü Harrastamisen mahdollisuuksien edistäminen koulupäivän yhteydessä
ü Verkostomaisten työtapojen edistäminen alueellisesti ja paikallisesti
Lisää liikettä opiskeluun
Päämääränä on Liikkuva opiskelu -toiminnan laajentaminen ja kehittäminen oppilaitoksissa. Toimintaa viedään eteenpäin jakamalla hyviä käytänteitä ja toimintamalleja, lisäämällä toimijoiden osaamista sekä kannustamalla liikuntamyönteisen toimintakulttuurin kehittämistyössä.
ü Liikkuva opiskelu -toiminnan laajentaminen oppilaitoksiin sekä hyvien toimintamallien jakaminen
ü Liikunnan aluejärjestöjen tukipalveluiden kehittäminen ja tunnettuuden edistäminen
ü Uusien tukityökalujen ja sisältöjen tuottaminen liikuntatietoisuuden lisäämiseksi sekä kehittämistyön edistämiseksi
ü Verkostomaisten työtapojen edistäminen alueellisesti ja paikallisesti
Yhteyshenkilö
Aluekehittäjä, Anne Kekäläinen
Pohjois-Savon Liikunta
anne.kekalainen@pohjois-savonliikunta.fi
050 560 5437