Ajankohtaista

Kuopion Tavaratalo Carlsonilla järjestetään Hyvinvointiviikonloppu 5.-6.2, ja myös Pohjois-Savon Liikunta on menossa mukana. Viikonlopun aikana Carlsonilla on roppakaupalla tarjouksia, arvontoja ja tuote-esittelyitä.
Perjantaina 29.1. juhlittiin Kuopion kaupunginteatterilla järjestyksessään kolmatta Pohjois-Savon Urheilugaalaa. Paikalla oli reilut 250 liikunnan ja urheilun ystävää niin omasta maakunnasta kuin maakuntamme ulkopuoleltakin. Palkittujen lista ja kuvia gaalasta nähtävillä urheilugaalan sivuilla.
Kuopio hallissa oli vauhtia ja vilskettä kun päiväkotilapset liikkuivat pienet lapset liikkeelle toimintapäivässä.
Pohjois-Savon Liikunnan kehittämä ja toistakymmentä vuotta toteuttama naisten keväinen Kunnon Askel - liikuntatapahtuma siirtyy Kuopiosta Kunnonpaikkaan Siilinjärven Vuorelaan. 12. Kunnon Askel järjestetään 20. toukokuuta 2016 Kunnonpaikassa ja lähitienoolla viiden sekä kymmenen kilometrin reitteinä. Naisten hauskan liikunnallisen tapahtuman perusluonne säilyy entisenlaisena, mutta siihen tulee lisää uutta oheisohjelmaa.
Pohjois-Savon Liikunta ry:n Valopilkku-verkkolehti ilmestyi eilen ja on kaikkien luettavissa Valopilkun verkkosivuilla.
Vuoden 2016 Seuratuen haku aukesi tänään iltapäivällä ja jatkuu 18.12.2015 saakka.
Pohjois-Savon Liikunta ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 18.11 Kuopiossa ja tilaisuudessa vieraili valtakunnallisen liikuntajärjestö Valo ry:n ja Suomen Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson.
Tammikuun lopulla on jälleen aika juhlistaa urheiluvuotta 2015. Kuka tänä vuonna palkitaan elämäntyöstään urheilun parissa ja kuka valitaan vuoden nuorisourheilijaksi? Pohjois-Savon Urheilugaalaa vietetään Kuopion kaupunginteatterilla perjantaina 29.1.2016 klo 19 alkaen.
Vuoden 2015 loppuun jatkuvan ESR-rahoitteisen HYMY-hankkeen Seminaari kuopiolaisille yhdistyksille pidetään Kuopiossa la 21.11.2015 klo 9.30-16.30. Teemoina jaksaminen, innostus ja yhteistyö.
Seuratuen työnohjauspäiviä järjestetään syyskaudella 2015 eri puolilla Suomea. Pohjois-Savon osalta tilaisuus pidetään Kuopiossa ke 11.11. klo 17.30-20.30. Tilaisuudessa käsitellään tietoiskutyyppisesti Seuratuki 2016.
RSS ATOM