Ajankohtaista

Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Pohjois-Savon Liikunta ry järjestävät yhdessä Koulupäivien liikunnallistaminen – iltapäiväseminaarin Iisalmessa.
Liittyessäsi Pohjois-Savon Liikunta ry:n jäseneksi saat monipuoliset jäsenedut.
KKI-ohjelma jakaa taloudellista tukea aikuisten terveyttä edistävän liikunnan toteuttamiseen. Kevään haku on auennut ja hakuaika päättyy 31.3.
Toimintakyvyn vaikutus työelämään (TOVA) -hanke ja Elivoimaa organisaatioon (ELVO) -hanke vaihtoivat Itä-Suomen yliopiston tiloissa järjestetyssä seminaarissa viestikapulaa.
Liikunta-asioista vastaava ministeri Carl Haglund myönsi 46 seuralle valtionavustusta työllisyyttä edistäviin hankkeisiin. Kolme pohjoissavolaista seuraa sai tätä vuodelle 2015 jaossa ollutta avustusta.
Savon ammatti- ja aikuisopiston opiskelija Marjo Saarelainen aloitti 26.1. maanantaina harjoittelun Pohjois-Savon Liikunnalla.
Pohjois-Savon Urheilugaalaa juhlittiin uudistuneella Kuopion kaupunginteatterilla torstai-iltana. Toista kertaa järjestetyssä gaalassa palkintoja ja kiitoksia jaettiin vuonna 2014 menestyneiden urheilijoiden lisäksi urheiluseuroille, urheilijoiden taustavoimille sekä liikunnan ja urheilun parissa elämäntyönsä tehneille henkilöille.
Pohjois-Savon osalta kevään VOK Superviikonloppu järjestetään Kuopiossa 17.-19.4.2015.
Laakase nyt! (22.1.2015)
Tule seuraamaan 29.1 Kuopion kaupunginteatteriin, millä eväillä kuopiolainen palloilu menestyy tulevaisuudessa. Keskustelijoina Sami Kapanen, Mika Kojonkoski, Tuomas Sammelvuo, Ari Lahti ja Pekka Laasonen! Tilaisuuden juontaa Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen.
RSS ATOM