Ajankohtaista

Haluatko kerätä työkokemusta nuoriso,- tai liikunta-alalle, hankkia opintopisteitä koulunkäyntiin tai olet muuten halukas toimimaan lasten liikunnan parissa ?
Seuraava haku avautuu 1.3, hakuaika 31.3.2019 saakka. Ole yhteydessä Pohjois-Savon Liikunnan aluekehittäjä Tanja Tukiaiseen, saat tukea hankehakuvaiheeessa.
Pohjois-Savon Liikunta järjestää FIMin yhteyteen haastattelu/keskustelutilaisuuden, johon puolueet ovat ilmoittaneet oman edustajansa. Olavi Rytkönen juontaa tilaisuuden ja haastattelee n. puolen tunnin ajan puolueiden edustajia. Teemana on liikunnan ja urheilun asema ja tulevaisuus Pohjois-Savossa. Tilaisuus alkaa Kuopion matkustajasatamassa lauantaina 23.2 klo 11. Tervetuloa seuraamaan, mitä eri puolueet ovat mieltä liikunnasta ja urheilusta.
Tulevana kesänä Pohjois-Savon Liikunnan järjestämä Sporttileiri uudistuu ja muuttaa Siilinjärveltä Kuopioon. Leiri järjestetään päiväleirinä 3.-7.6. klo 8-16.
Avustusta voivat hakea lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Haku koskee sekä uusia että vuonna 2017 toisen asteen kokeiluun valittuja hankkeita
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Iisalmen entiselle vapaa-aikajohtaja Arto Niemelälle liikuntaneuvoksen arvonimen. Arto toimii mm. Pohjois-Savon Liikunta ry:n hallituksen puheenjohtajana. Parhaimmat onnittelut!
Maakunnallinen urheilugaalamme kokosi 300 liikunnan ja urheilun ystävää Kuopion kaupunginteatterille. Palkittuina oli mm. Iivo Niskanen, elämänurastaan palkittu Marja Lipponen Iisalmesta sekä vuoden Savolaisena urheilutekona palkittu lentopallon Power Cup, jota isännöi Puijo Wolley Juniorit. Katso ketä tänä vuonna palkittiin.
Keväällä järjestetään kaksi VOK viikonloppua. Tervetuloa mukaan kouluttautumaan!
Pohjois-Savon Urheilugaalaan on ilmoittautunut ennätysmäärä liikunnan ja urheilun ystäviä! Kuopion kaupunginteatterille on saapumassa 300 osallistujan joukko kannustamaan palkinnonsaajia sekä nauttimaan upeasta illasta.
Päivän aikana pohditaan ja viisastutaan yhdessä seuraavien teemojen osalta: innostaminen vapaaehtoistyössä, kehittämisen rahoitusmahdollisuudet ja yhdistysten näkyvyys. Tilaisuus on maksuton.
RSS ATOM