Ajankohtaista

ESR-rahoitteisessa hankkeessa on toteutettu lokakuun ajan keskustelevia infoja ja käynnistetty lihaskuntoryhmiä Taivaanpankontien ja Linnanpellonkadun kerhohuoneilla.
PSL:n syyskokous pidetään Hotelli IsoValkeisessa Kuopiossa torstaina 14.11. klo 18.30 alkaen. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitus alkaa klo 18. Syyskokouksessa vahvistetaan toiminta- ja taloussuunnitelma sekä tehdään hallitusvalinnat kaudelle 2020-2021.
Tilaisuudessa saa eväitä siihen, miten kehittämisavustusta voi hakea liikunnallisen elämäntavan hankkeisiin. Päivän aikana selviää mm. mitä ehtoja avustuksen käyttöön liittyy ja minkälaisia kokemuksia on saatu aikaisemmista kehittämishankkeista.
Päivitetty aikuisten suositus huomioi liikkumisen ohella vahvasti myös paikallaanolon tauottamisen ja riittävän unen merkityksen. Suosituksessa nostetaan esille myös lihaskunto, joka jää usein suomalaisilla vähälle huomiolle.
Tule infoon tai sovi seurakohtainen tapaaminen.
Seminaari tarjoaa työkaluja arjen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen yläkouluille ja toisen asteen oppilaitoksille.
Suuren suosion saavuttanut Lasten liikunnan ohjaajakoulutuskokonaisuus järjestetään tänä syksynä vielä kertaalleen!
Hankepäällikön Niina Markkasen kanssa hanketta on vetämässä Esa Pietikäinen.
RSS ATOM