Parasta Savolaista Liikettä!
Pohjois-Savon Liikunta ry (PSL) on maakunnallinen palvelu-, asiantuntija- ja yhteistyöjärjestö. Toiminnan tavoitteena on väestön hyvinvoinnin lisääminen liikunnan ja urheilun avulla sekä eri lajien välisen yhteistyön edistäminen. Teemme vaikuttamistyötä liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseksi. Sloganimme "Parasta Savolaista Liikettä" kuvastaa arvojamme ja tekemistä ilon ja innostuksen kautta.
Parasta Savolaista Liikettä - sinun ja suomalaisen liikunnan hyväksi
Pohjois-Savon Liikunta tarjoaa monipuolisia palveluita liikunnan -ja hyvinvoinnin saralta. Voit kysyä meiltä neuvoa, voit tilata kouluttajan, ohjaajan tai testaajan tai voimme suunnitella kokonaisen kehitysprosessin yhteisönne avuksi. Toimintamme osa-alueita ovat lasten- ja nuorten liikunta, seura- ja yhdistystyoiminta, aikuis- ja työyhteisöliikunta sekä tapahtumat. Meillä on myös pitkä kokemus ihmisten osaamista, osallisuutta ja hyvinvointia lisäävistä hankkeista.
Tutustu Pohjois-Savon Liikuntaan
Tutustu liikunnan aluejärjestöihin
Ajankohtaista tietoa

Kunta- ja aluevaaleista liikuntavaalit – Suomen Liikunnan Alueet ry:n ja liikunnan aluejärjestöjen vaalitavoitteet
5.2.2025
Liikunnan aluejärjestöt yhdessä yhteistyö- ja palvelujärjestönsä Suomen Liikunnan Alueet ry:n kanssa ovat asettaneet yhteiset kunta- ja aluevaalitavoitteet, joiden saavuttamiseksi ehdotetaan…

Mikä maksaa -keskustelutilaisuus 31.1. Kauppakeskus Minnassa Kuopiossa
27.1.2025
Perjantaina 31.1. järjestetään yleisölle maksuton ja avoin Mikä maksaa- keskustelutilaisuus Kauppakeskus Minnan Guppo Cafessa klo 13 alkaen. Teemana on lasten ja nuorten urheilun harrastamisen…

Pohjois-Savon kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen hankehaku ja hakuinfo
15.1.2025
Pohjois-Savon kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen ESR+ hankehaku on käynnissä. Hakuaika on 15.1.-14.3.2025. Rahoittaja järjestää 17.1. klo 9-11 hakuinfon, jossa saat kattavat tiedot…

Lajien parhaat urheilijat 2024 on valittu
13.1.2025
Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunta on nimennyt lajien parhaat urheilijat menneen vuoden saavutusten ja kilpailumenestyksen pohjalta. Pohjois-Savosta lajinsa parhaiksi valittiin…

Koontia vuoden 2024 MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -sisältöjen jalkautustyöstä
7.1.2025
Pohjois-Savon Liikunta ry sai Pohjois-Savon hyvinvointialueelta toiminta- ja innovaatioavustusta MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -sisältöjen jalkauttamiseen Pohjois-Savossa vuoden 2024 aikana.…

Tykkää ja seuraa meitä somessa
facebookissa Pohjois-Savon Liikunta
instagramissa @pohjoissavonliikunta
Yhteistyössä


Pohjois-Savon Liikunta ry
Postiosoite: Siikaranta 9 C, 70620 Kuopio
Käyntiosoite: Siikaranta 9 C, 2.krs
Jos tulet käymään toimistolla, sovi tapaaminen etukäteen!
Sähköinen laskutus
Nimi: Pohjois-Savon Liikunta ry
Y-tunnus: 1440589-3
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus): 003714405893
Välittäjä: Ropo Capital Oy
Välittäjän tunnus: 003714377140
Paperiset ostolaskut pdf-tiedostona: ostolaskut(a)pohjois-savonliikunta.fi