Unelmien liikuntapäivä toteutuu tänä vuonna kodeissa ja somessa 10.5

8.5.2020

TULE MUKAAN UNELMIEN LIIKUNTAPÄIVÄÄN!

Unelmien liikuntapäivä toteutuu tänä vuonna kodeissa ja somessa. Koronatilanne vaikuttaa perinteiseen Unelmien liikuntapäivään. Ihmiset eivät voi kokoontua liikkumaan yhdessä eivätkä järjestää tapahtumia aiempien vuosien tapaan.

Voimme silti liikkua vastuullisesti monilla eri tavoilla ja jakaa sen somessa muiden kanssa! 

Unelmien liikuntapäivä saa tänä vuonna uuden muodon. Se toteutetaan sosiaalisen median kampanjana siten, että ihmisiä innostetaan jakamaan somessa, miten liikkuvat kotioloissa tai vastuullisesti ulkoillen.

Vuoden teema ”kaveri mukaan” toteutuu tänä vuonna siten, että ihmiset voivat kannustaa sosiaalisen median kautta kavereitaan liikkumaan. 

Liikuntatoimijat ja osallistujat voivat jakaa liikuntavinkkejä, kuvia, kotivideoita ja muita liikkumaan kannustavia sisältöjä tunnisteella #unelmienliikuntapäivä.

Toukokuun 10. päivä on myös äitienpäivä – hieno mahdollisuus kannustaa äitikin liikkumaan! Jos 10.5. ei tunnu sopivalta päivältä, niin etkot voi pitää jo loppuviikosta tai jatkot maanantaina. Jaetaan vinkkejä ja videoita somessa jo ennen tapahtumapäivää ja haastetaan muita mukaan! 

#unelmienliikuntapäivä sunnuntaina 10.5. – näin olet mukana: 

  1. Jaa 10.5. kuvasi tai videosi somessa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. Voit lisätä omia aihetunnisteita ja osoittaa tukesi näin esim. seurallesi tai muulle yhteisöllesi.  
  2. Kannusta kaverit, lapset, vanhemmat, isovanhemmat, työkaverit, oppilaat ja kaikki muutkin liikkumaan. 

Lisätietoa Unelmien liikuntapäivän kotisivuilta https://www.unelmienliikuntapaiva.fi/