Sporttileiri uudistuu ja muuttaa Kuopioon!

7.2.2019


Tulevana kesänä Pohjois-Savon Liikunnan järjestämä Sporttileiri uudistuu ja muuttaa Siilinjärveltä Kuopioon. Leiri järjestetään päiväleirinä 3.-7.6. klo 8-16.

Leirin pääpaikkana toimii Aurinkorinteen koulu. Leiri on suunnattu 1-4 luokkalaisille lapsille. Lapsilla on mahdollisuus osallistua leirille koko viikon ajan tai vaikka vain kahtena päivänä oman valinnan mukaan.

Jokaiseen leiripäivään sisältyy ohjattu lajituokio päivän teeman mukaisesti seuran ohjauksessa, muuten ohjelma koostuu monipuolisista liikuntatuokioista omien ryhmänohjaajien johdolla. Ilmoittautuminen leirille avautuu viikolla 10. Leiri järjestetään yhteistyössä Kuopion kaupungin ja urheiluseurojen kanssa.

Lisäksi järjestämme lauantaina 8.6. perheille tarkoitetun PopUp liikuntapäivän klo 10-13.

SVUL:n Pohjois-Savon piirin leiritoiminta alkoi jo 1960-luvulla. Tällöin leiritoimintaa järjestettiin eri paikkakunnilla Pohjois-Savossa. Leiritoiminta on kehittynyt vuosikymmenien aikana paljon ja leireille on osallistunut tuhansia pohjoissavolaisia lapsia.

Vuodesta 1996 alkaen leiri on kulkenut Sporttileirin nimellä ja se järjestetty Siilinjärvellä yhteistyössä Siilinjärven kunnan ja urheiluseurojen kanssa. Vuosien varrella leirin lajivalikoima on ollut runsas, breikistä parkouriin ja aikuisen naisen jumppaleiriin.

Monelle pohjoissavolaisille lapselle leiri on tuttu ja odotettu kesäloman aloitus. 2000-luvun alussa leirit olivat supersuosittuja, vilkkaimpina leirikesinä leirille osallistui lähes tuhat lasta ja nuorta. Leirin sisältöön on mahtunut monipuolista liikkumista eri muodoissaan ja hauskoja oheisohjelmia. Leirimme on tarjonnut ikimuistoisia kesätöitä nuorille ohjaajille joista edelleen monet ovat mukana liikunnan parissa.

 
  

 

Lisätietoa leiristä

Leirikoordinaattori Hanna Holopainen

hanna.holopainen(at)pohjois-savonliikunta.fi

0400-488 756

www.sporttileirit.sporttisaitti.com